Nopea metsäsieni- pasta
30min
2 ann.
LounasNopeaPastaVege
Nopea metsäsieni- pasta
30min
2 ann.
LounasNopeaPastaVege
Hiiohei! Palattiin juuri viikonlopun mittaiselta reissulta Savosta, missä meillä molemmilla on sukujuuria (tää on todella hyvä esimerkki siitä, miten pieni maailma oikeasti on, kerron joskus lisää). Huolimatta siitä, että Nelostie oli Joutsasta eteenpäin suljettu järveen ajaneen rekan takia, pääsimme hiekkateitä pitkin kotiin, kun kuskina toimi köyhän miehen Henri Toivonen. Ja onneksi päästiin, sillä kyydissä oli myös pari pussillista Pieksämäen metsistä kerättyjä suppilovahveroita! Niistä saatiin vielä iltaruoaksi ihana metsäsienipasta, joka valmistui pannulla hetkessä.
Resepti: Nopea metsäsienipasta
Ainekset & Kauppalista
-
150g Pastaa
4 Reilua kourallista valitsemiasi metsäsieniä
Punasipuli
Valkosipulin kynsi
4dl (Kaura)kermaa
Öljyä paistamiseen
Muutama pyöräytys suolaa ja pippuria myllystä
3rkl Soijaa tai maun mukaan
Noin 1rkl Hunajaa
Tee näin
- Huuhtele sienet ja siivoa tarvittaessa pois roskat. Purista sienet kuiviksi
- Pilko sipuli ja hienonna valkosipuli
- Paista hetki pannulla öljyssä puna- ja valkosipulia. Kun punasipuli on hieman pehmennyt, lisää joukkoon sienet ja mausteet ja jatka paistamista hetki
- Laita pasta kiehumaan
- Lisää sienien joukkoon kerma ja anna kiehua tovi kunnes maut ovat tasoittuneet
Vinkit
Käytä pastana kikherne- tai papupastaa, niin saat ravintosisällöt paremmin kohdilleen