Aasialainen tofu- nuudelipata
45min
6-8 ann.
IllallinenItämainenVege
Aasialainen tofu- nuudelipata
45min
6-8 ann.
IllallinenItämainenVege
Käytiin viime viikon lauantaina eventissä, jonka nimi oli aika kunnianhimoisesti ”Miten maailmaa muutetaan?”, ja kuten arvata saattaa, teema oli aika hevi. Kotiin päästyämme napattiin jälkkäriksi Leonardo DiCaprion Docventuresissakin featuroitu ilmastodokumentti, eli lauantai kului aika vahvasti maailman nykytilaa potiessa. Mutta eihän nää asiat oo meille uusia. Kaikki tietää, että ilmasto muuttuu. Kaikki tietää, ettei fossiiliset polttoaineet ole kestävä ratkaisu. Kaikki tietää, että väestö kasvaa, ihmiset keskiluokkaistuu ja energian ja ravinnon tarve kiipeää tikapuita pitkin taivaaseen rinta rinnan kasvavan kulutuksen kanssa. Ja kaikki tietää, että alati kasvava lihansyönti on yksi syvimmistä soista koko isossa kuvassa.
Näitä juttuja miettiessä väkisinkin tulee aika pieni olo. Välillä melkein nolottaa oma ysistä viiteen toimistopakertaminen, julkisilla hinkkaaminen autoilun sijaan ja tofun valitseminen paahtopaistin tilalle – onks tää muka tarpeeksi? En tiedä. Luultavasti ei. Mutta näistä on ehkä hyvä aloittaa?
En tiedä, miten tämä on intro tähän ruokaan, ei varsinaisesti mitenkään. Yllä vain joitain ajatuksia kanavoituna – pliis triggeröidy ja kommentoi facebookissa tai instassa. Saa meille mailiakin laittaa, jos se ei oo liian 2000-lukua sulle, faksi on kesän aikana poistettu kustannussyistä.
Resepti: Aasialainen tofu-nuudelipata
Ainekset & Kauppalista
Rapeaksi paahdettu tofu
-
500g Kiinteää tofua (etnokaupoista saa ehdottomasti parhaat ja edukkaimmat)
3rkl Soijaa
3rkl Srirachaa
1,5rkl Seesamiöljyä
Suolaa ja pippuria myllystä
1,5tl Kurkumaa
3tl Juustokuminaa
Pata
-
2-3 Porkkanaa
1-2 Sipulia
Parsakaalin pää
200g Sieniä
1rkl Juustokuminaa
0,5rkl Kanelia ja kurkumaa
5-7 Valkosipulia
Seesamiöljyä paistamiseen
250g Riisinuudeleita
1tlk Kookosmaitoa
5-6dl Vettä
Lisäksi
-
Limen lohkoja
Korianteria
Tee näin
- Laita uuni kumenemaan 200 asteeseen ja laita nuudelit kylmään veteen likoamaan
- Pilko ja kuivaa tofu
- Sekoita kaikki tofumarinadin ainekset keskenään
- Pyörittele tofut huolellisesti marinadissa ja nostele leivinpaperilla päällystetylle uunipellille
- Paista tofua 10+ minuuttia uunissa (paistoaika vaihtelee uunista ja kiertoilman käytöstä riippuen), parhaan tuloksen saa kiertoilmalla, mutta tavallinenkin uuni ajaa asiansa. Tofu on valmista kun sen pinta on saanut kauniin ruskean värin ja rapsakan koostumuksen
- Tofun paistuessa, kuori ja pilko sipuli ja porkkana. Pilko myös parsakaali, sienet ja chili, kuori valkosipuli ja raasta inkivääri
- Paahda mausteita, chiliä, inkivääriä, sipulia ja porkkanaa suuren kattilan pohjalla seesamiöljyssä. Purista joukkoon valkosipuli
- Kun sipuli on hieman pehmennyt, lisää kattilaan sienet ja parsakaali
- Kun sienet ovat hieman pehmenneet, lisää joukkoon kookosmaito ja vesi
- Kippaa nuudeleista kylmä vesi pois ja lisää nuudelit kattilaan
- Anna hautua kunnes kaikki kasvikset sekä nuudelit ovat kypsiä
Vinkit
Kyllä, ne on ihan oikeasti ruokalusikallisia mausteita, mitä tähän soppaan saa laittaa, jotta kunnon makua saadaan aikaan! Pataa on helppo jatkaa vaikka armeijalliselle syöjiä lisäämällä hitunen nestettä sekä esimerkiksi paprikaa ja bataattia oman maun mukaan.