Marinoidut grillisienet ja vegedipit
25min
4 ann.
LounasNopeaVege
Marinoidut grillisienet ja vegedipit
25min
4 ann.
LounasNopeaVege
Grillaaminen on kesässä ehkä parhaita juttuja, joten päätettiin illallisvieraiden kera helatorstaina ottaa siihen varaslähtö vaikkei varsinaisesti ihan kesä vielä ollutkaan. Menua suunnitellessamme, koitettiin kaivella päästä jonkinlaista hyvää, grillattavaa alkuruokaa. Sienet vaikuttivat hyvältä idealta, mutta perinteiset pekoniin käärityt sienet ovat paitsi aika tuhtia kamaa, myös aika kulahtanut idea. Niinpä keksimme ihanan valkosipulimausteisen soosin, jossa sienten oma maku ei kuitenkaan jäänyt mausteiden jalkoihin. Lisäksi riitti yksinkertaiset vegedipit, joista erityisesti mustapaputahna keräsi hurjan määrän kehuja
Menun jatkoksi kokkasimme teriyakivartaita ja jälkkäriksi hedelmävartaita
Resepti: Marinoidut grillisienet ja vegedipit
Ainekset & Kauppalista
Sienet
-
250g Herkkusieniä
2 rl Oliivyöljyä
3 rl Punaviinietikkaa
2 rl Soijaa
3 Valkosipulinkynttä
0.5 tl Timjamia
Suolaa ja pippuria myllystä
Porkkanapyree
-
4 Keskikokoista porkkanaa
1 tl Kanelia
1 tl Hunajaa
0.5 tl Suolaa
Mustapaputahna
-
1 tlk Mustapapuja
2 tl Juustokuminaa
2 tl Paprikajauhetta
2 Valkosipulinkynttä
2 tl Hoisin-kastiketta
1 tl Seesamiöljyä
1 tl Sriracha-kastiketta
Mustapippuria myllystä
Tee näin
Sienet
- Laita griilli / uuni grillivastuksella kuumenemaan 200 asteeseen
- Sekoita mausteet keskenään, ja marinoi seoksella sienet isossa kulhossa
- Kaada uunivuokaan tai grillivuokaan
- Paista uunissa ylätasolla tai grillissä 20 min tai kunnes sienet ovat pehmenneet ja saaneet väriä
- Tarjoa kuumana vegedippien kera
Porkkanapyree
- Laita vesi kiehumaan
- Kuori ja pilko porkkanat
- Höyrytä tai keitä porkkanat kunnes ne ovat pehmeitä
- Kaada vesi pois ja lisää mausteet kattilaan
- Aja tasaiseksi sauvasekoittimella
Mustapaputahna
- Huuhtele mustapavut huolellisesti ja valuta hyvin
- Kaada pavut kulhoon ja lisää mausteet
- Aja tasaiseksi sauvasekoittimella
Vinkit
Saat ruokaan lisäpotkua, kun koristelet koko komeuden tuoreella korianterilla