Yhden kattilan pasta
30min
2-4 ann.
IllallinenNopeaPastaVege
Yhden kattilan pasta
30min
2-4 ann.
IllallinenNopeaPastaVege
Instassa meitä seuraavat jo varmaan huomasikin, että oltiin Oulussa viime viikonloppuna. Ah, ihana Oulu. Sinne on aina ihmisen hyvä palata hakemaan lisäkierroksia tähän arjen suorittamiseen ja venyviin työpäiviin, esimerkiksi lämmittämällä itseään khao soilla pakastuvassa lauantai-iltapäivässä (näin me tehtiin). Nyt kun kuitenkin ollaan taas palattu töiden ja muun elämän pariin tänne pääkaupunkiseudulle, niin täytyy välillä hitunen oikaista. On ihana tehdä vaihteeksi ruokaa, johon nakataan kaikki ainekset yhteen pataan, käännetään levy päälle ja odotellaan, että ruoka on valmista.
Ps. Vaikka yläpuolisessa onkin pientä kotiseuturomantiikkaa havaittavissa, ei meistä kumpikaan taitaisi enää pohjoiseen kokoaikaisesti uskaltautua. Huolimatta Suomen parhaista pizzoista ja burgereista.
Resepti: Yhden kattilan pasta
Ainekset & Kauppalista
-
Sipuli
Pieni punainen chili
2-4 Valkosipulin kynttä
Pieni punainen paprika
Puolikas kesäkurpitsa
Öljyä paistamiseen
0,5tl Suolaa
0,5tl Pippuria
800g Kuorittuja tomaatteja tomaattimehussa
100g Tomaattipyrettä
2dl Punaviiniä
(0,5rkl Sokeria)
200g (Kikherne)fusillia tai muuta pastaa
Vettä
Tuoretta basilikaa (meillä testissä piccolo basilika)
200g Miniluumutomaatteja
Koristeluun
-
Miniluumutomaatteja
Tuoretta basilikaa
Tee näin
- Kuori sipuli ja valkosipuli. Pilko sipulit, kesäkurpitsa, chili ja paprika
- Paista suuren kattilan pohjalla öljyssä sipuleita, paprikaa ja chiliä. Kun sipuli on hieman pehmennyt, lisää myös kesäkurpitsa ja mausteet
- Kun kesäkurpitsa on pehmennyt, kippaa kattilaan kuoritut tomaatit, tomaattipyre ja punaviini. Riko kauhalla kuorittujen tomaattien rakenne
- Anna kastikkeen kiehua hiljalleen muutama minuutti. Jos sinulla on enemmän aikaa, anna kiehua rauhalleen vielä pidempään, maku vain paranee keittämisen myötä
- Lisää kattilaan pasta, basilika ja sen verran vettä, että pasta peittyy
- Keitä kunnes pasta on lähes kypsää (lisää vettä tarvittaessa) ja heitä joukkoon miniluumutomaatit. Keitä pasta kypsäksi
- Koristele annokset basilikalla ja pikkutomaateilla
Vinkit
Kun käytät kikherne-, linssi- tai papupohjaista pastaa, saat pikaruoassa myös ravintoarvot kohdalleen