Vietnamilainen nuudelisalaatti
35min
2 ann.
LounasSalaattiVege
Vietnamilainen nuudelisalaatti
35min
2 ann.
LounasSalaattiVege
Thaibasilika on kyllä oikukkain suhteellisen säännöllisesti käytettävä yksittäinen ruoka-aine meidän keittiössä. Oikukas ja vain suhteellisen säännöllisesti käytettävä siksi, että sen saaminen on jatkuvasti vaakalaudalla; välillä hankkiminen onnistuu näppärästi ihan lähi-Lidlistä ja välillä laajemmankin tarjonnan omaavat liikkeet tuottavat pettymyksen. Tänäänkin olin oikeastaan jo päättänyt, että nuudelisalaatti saa luvan onnistua pelkällä korianterilla ja mintulla, mutta sitten kaupasta kuin ihmeen kaupalla löytyikin tasan yksi puntti thaibasilikaa. Toivotaan, että sulla käy yhtä hyvä tuuri! Ja jos ei, niin onnistuu tää salaatti ilmankin.
Resepti: Vietnamilainen nuudelisalaatti
Ainekset & Kauppalista
Kastike
-
0,25dl Miriniä tai riisiviinietikkaa
1,5rkl Sitruuna- tai limemehua
1rkl Soijaa
1tl Inkivääriä raastettuna tai maun mukaan
1 Pieni valkosipulin kynsi hienonnettuna
Puolikas tuore chili hienonnettuna tai maun mukaan
(Haluamaasi makeutusta, esimerkiksi vaahterasiirappia)
Salaatti
-
80g Riisinuudeleita per syöjä tai nälän mukaan
Avocado
Paprika
Iso porkkana
Puolikas kurkku
Tuoretta korianteria, thaibasilikaa ja minttua maun mukaan
Pari kourallista pinaattia
Limelohkoja ja maapähkinöitä tarjoiluun
Tofu
-
1rkl Seesamiöljyä + lisää paistamiseen
2rkl Soijaa
(Haluamaasi makeutusta, esimerkiksi vaahterasiirappia)
250g Maustamatonta, kiinteää tofua
Tee näin
- Laita riisinuudelit kuumaan veteen likoamaan
- Valmista kastike sekoittamalla kaikki ainekset keskenään
- Kuori porkkana ja pilko kaikki kasvikset
- Kuivaa ja pilko tofu sopiviksi suupaloiksi
- Paista tofu (seesami)öljyssä rapeaksi. Lisää pannulle 1rkl seesamiöljyä, soija ja halutessasi makeutus ja jatka paistamista kunnes kastike on imeytynyt tofuun
- Kaada riisinuudeleiden vesi pois ja kasaa annokset lautasille nostelemalla pohjalle nuudelit, päälle kasvikset, yrtit ja kastiketta. Tarjoa limelohkojen ja maapähkinöiden kera
Vinkit
Riisinuudeleita voi halutessaan käyttää nopsasti seesamiöljyssä pannulla, jolloin saat myös nuudeleihin lisää makua ja rakennetta